Kerran kuin puu,
seisot kautta rannan
elämän viivaa,
horisontin taa,
ei aallot kauaksi lyö.

Kasvoi lapsi maan,
se jäi menneeseen,
nyt mielessä käy,
se jatkukoon, olkoon niin,
ei aallot kauaksi lyö.

Levätkööt piikkivuoteet,
kuhmuraiset vuodet kasvoilla,
ne ovat iäksi jättäytyneet,
pirstoutuneet ympäri mereen.

Surusta, kavahda näitä tunteita.