Unohda vihat, anna sodan loppua.
Me tarvitsemme rauhallista elämää.
Tulee se päivä, jolloin loppuu hirmuvalta,
Jolloin meidän keskuuteen ei jää vihollisia,
Jolloin ei enää jää tilaa loukkaaville sanoille.
Muisto sodasta jää tekstin muodossa
Historian oppikirjaan, kaikkien unohtumana,
Pölyn ja roskan alla suljetussa kellarissa.
Rakkasta itseäsi, rakasta toisia,
Rakasta vaimoasi, rakasta lapsiasi,
Rakasta vanhempiasi, Rakasta ystäviäsi.
Ei ole syytä vihaan. Älä edes yritä!
Tämä on meidän maailma, tämä on meidä kotimme.
Älä unohda, veliseni, me molemmat asumme siinä.
Unohda paha, tee hyvää.
Muista mitä Jumala opetti meille.



Jumala, olen taas tehnyt syntiä.
Pyydän sinua, Minulla ei ole voimaa,
Auta. Pimeät voimat työntävät minua
Väärälle polulle. Luotan sinuun.
Piru asettaa ansoja.
Mutta jostain syystä olemme iloisia siitä. Outoa.
Tiedämme totuuden ja silti menemme.
Makea peittää katkeran. Valehtelemme
Itsellemme ja muille. Omaa onneamme
Riskeeramme. Valehtelemme niille, joita rakastamme.
Ahneus pimensi ajatuksiani.
Se joka ei syntinyt, heittäköön ensimmäisenä kiven
Minuun, mutta sellaisia ei ole.
Jokainen meistä tunsi synnin.
Kaksi polkua: hyvä ja paha.
Mahdollisuus valita on jokaisella.



Minun teksti on ajatuksien kokoelma.
Niin kuin yksi iso ja todellinen runo
Siitä miten elin ja kuka olin.
Kirjoitan jotta en itse unohtaisi
Omaa menneisyyttä, lapsuuden ja nuoruuden vuodet.
Sille mitä koin en ole yhtään vihainen.
Kaikilla on joskus vaikeuksia, jokaisella on oma tie.
Herra, anna sen olla jatkossakin!
Kaikkivaltias, kiitos kun testasit minua
Koko elämäni aikana. En ole väsynyt.
Olen vaan tullut vahvemmaksi ja todella rohkeaksi.
Jos otan lipun käteen, niin vain valkoisen,
Niin kuin puhtaan paperin. Aina valmiina.
Niin kuin pioneeri, odottamassa uusia sanoja
Jonkun elämästä, rakkaudesta tai surusta.
On mistä kirjoittaa, aiheita on kokonainen valtameri.
Tai ehkä enemmän, riippu ihmisestä.
Me kaikki olemme erilaisia, samanlaisia ei ole.
Jokaisella on oma tarina, oma kertomus.
Juuri se erottaa meitä kaikkia.