Nämä yöt ovat pitkät,
ja antavat minun olla valveilla.
Sama sade joka hakkaa,
vasten kylmän huoneen ikkunaa.

Taas yksi vuosi mennyt on,
jonka elänyt olen samassa maailmassa,
ja se maailma on,
täynnä meidän yhteisiä hetkiä.

Mun vika et me erottiin, tai koskaan edes tavattiin,
mun ois pitäny ymmärtää silloin ku vika kerran tapeltiin.
Raskaita päivii jotka kuiten haluun takas,
elää edes päivä ajas jolloin olin sulle rakas.

Mahotonta pyytää olla joka hetki happy,
sama yrittää tunkee ittee neulan silmäst läpi,
sä sanoit sen mulle, mut mä en uskonu sitä,
sä lähdit pois ja nyt mul ei oo enää ketään eikä mitään.

Olet yhä minun luona.
Olet yhä minun luonani.

Nämä päivät ovat unta,
jota koskaan kokevani toivonut en.
Niin päättyi tämä haave,
jota vieläkin aina haaveilen.

Me yhes ain oltiin, ja kaikki yhes tehtiin,
talven ensilumet nähtiin ja kuinka kevääl puut tuli lehtiin.
Päiväst toiseen olit ainoo ihminen johon luotin,
nyt harmittaa kun tajuu et pelkkää tuskaa sulle tuotin.

Mä tein siin väärin, kun en huomioinu sua tarpeeks,
omien juttujen sijaan ois pitäny tyydyttää sun tarpees.
Nyt on niin vaikee mennä kotiin, ja yrittää siel elää,
kun jokaisest paikast muisto meistä kahdest henkiin herää.

Olet yhä minun luona,
olet yhä minun luonani.

Ihan sama mitä teen tai vaikka silmäni mä suljen,
joka paikkaan edelleenkin mä sinun kanssasi kuljen.
Nämä päivät sekä yöt, olen yhä lähelläsi,
minun pieni maailmani lepää yhä sinun kädelläsi.

Ihan sama mitä teen, tai vaikka silmäni mä suljen,
joka paikkaan edelleenkin mä sinun kanssasi kuljen.
Nämä päivät sekä yöt, ovat yhä meidän aikaa,
miksen mä jo tajuu etten tuu näkeen sua enää lainkaan.