1.
On yksinäinen puu, älä juuria kaivele,
patoo viel sisään ja huuliltaan vaikenee.
Kastelee puskaansa, puhelee laamalle;
-ajat on kovat ja unemme alkaneet
Sen naisen baskeri on kokapuskan vihreeki,
välttelee migreenii hiisaamal pimeesti.
Itkevi yössä kuin andiensa varjot
ja jutun lopputulosta ei laskimetkaa tarjoo.

Se vetelee viivoi, mut paperille sentää,
ja haluu kuivil elämänsä alkeellisen elää.
Mut varjot kuiskii ja pyytää vielä matkalle,
josta palanneet ei supliikkii jatkaneet.
Narahdukset alko ku jenkit kaato johtajan,
ja sisin rikkoontu ku vihankohteet Osaman.
Ja näin hänkin on valmiina kostamaan,
niinku hengenheimonsa Luminoso konsanaan.

Huukki 2*
Se pitkä polku on vaaroja täynnä,
mut Luminoso avaa sinne väylän.
Syylliset, syyttömätki putoavat rotkoon
vain yksi heitä yhdistää, -Luminoso.

2.
Elintasokuoppaan sen puskat valaa toivoo,
jälkikasvuki lupaa antaa hoitoo.
Tyttärensä kaduilla ku turisteille kelpaa,
viis eri tautii länsivaltain sanelemaa.
Se polku vuorille kai jyrkkä ja kivinen,
mut kätköönsä yltää tuo katkera ihminen.
Kalashnikovi muinoin henkivakuutuksena,
he kulkevat kai kohti sitä vapauden unelmaa.

Muori kerto sadun keisarin uudet vaatteet,
ja heidät huijattiin jättää tuulet taakseen.
Ne tuulet kuiskineet on sosialismii,
sen vanhan vihan pohjalle uus vastarinta sikii.
Kun ihminen on vaimennettu, unohdettu kadoksiin,
nii rauhanmieski kulminois ahdistuksen panoksiin.
"asetu taloksi on talomme raihnainen,
kesämme jo aikainen, elomme ainainen"

Huukki 2*