säv.san.sov. Rikkalapio

Ei kauniinpaa, oo koskaan nähnyt aiemmin.
Tuo tyttö voitti pedon sydämmen.
Hän katseellaan sai hurjan mielen rauhoittuun,
ja hymyllään sydämmen rakastuun.

Kun ilta saa, käy peto nukkumaan
sen kämmenelle tyttö käpertyy.
Ei paikkaa parempaa, kai löydy päältä maan
kuin luota viidakonkuninkaan.

Suurkaupunkiin veivät huumatun KingKongin,
mut vankina hän viihtynytkään ei.
Vaan vapauteen sekaan liikenteen vilinään,
hän ryntäs rakkaimpaansa etsimään.

Väkijoukot peloissaan, kun talot hajoaa.
Hurjana peto kaduilla raivoaa.
Kun tyttö ilmestyy, kuningas pysähtyy, onnesta sydän mykistyy.

Lentolaivueet nousee ylös ilmaan jyristen,
panssarivaunut tieltä lähestyy.
Pilvenpiirtäjään kiipeää tyttö mukanaan,
ammukset pehmoturkkiin uppoaa.

Luo katseen viimeisen, hän tyttöön palvoen
talonhuipulta kun alas rysähtää.
Jää tyttö itkemään, hän kaipaa ystävää
joll sydän kultainen on sisällään.

"Aluksi sua mä pelkäsin, mut sitt mä ymmärsin mitä kova kuori sisään piilottaa.
Ei kaikki ole niin miten silmät sen näkee vaan joskus salaisuuden vain sydän voi paljastaa."