katon vikaa vuoroo aikatauluista,
nyt ois kesä ja hyvä aika pois maisemista,
vaikkei nykyseskää pahemmin valittamista,
ei silti jaksais koko aja himas idlaamista/
katon kelloo huomaan et se käy kolmee yöllä,
nousen tuolist ylös hakemaan särkylääkettä,
samal poikkeen ulkona happee haukkaamassa,
ja kelaan mun tilannetta täs maailmassa/
kävelen kivetyksellä kuuntelen ääniä,
linnut laulaa pirteenoloisin kesästä,
katon taivaanrantaan mis aurinko katoomassa,
tää on se hetki ennen pimeyden tuloa/
täl hetkel aikakin odottaa paikallaan,
tavallaan kaikki täl hetkel on liikaa,
sen takii keskityn tähän hetkeen,
vedän syvään henkee ja alan kuuntelee/

katon taivaalle siel ne linnut lentelee,
ne on orjia - pakotettu siivilleen,
ja niil epäonnistuminen on kohtalo,
jossa elämän valo hiljaa katoo/
mä tunnen itteni niiku ne ittensä,
tunnen olevani poikanen siivillä,
tahtois lentää kauas pois kaikest tästä,
mut todellisuus on karua kun elää tässä/
katon ympärille kaikki on niin vihreetä,
luonto kukkii ja muutenkin täs elämässä,
maistuu tuoreus ja elämänhalu,
jota en tunne mut silti elää haluun/
nousen ylös ja päätän lähtee kävelee,
pikku trippi ympäri kotipihaa kävellen,
nautin joka hetkestä niinkuin ihminen voi,
tänään onnellinen vaik eilen pään sisäl satoi/

paljon valvomista - vähän unta,
liian paljon jo allaolevaa univelkaa,
jossain vaihees siis iskee väsymys päälle,
toteen et aika lähtee takas sisälle/
mut matkaa on liian monta askelta,
joudun taittaa matkaa ja askeltaa,
maailma on kova kuten on maanpintakin,
totesin sen kaatuessani maanpintaan kii/
sillä mun jalat ei jostain syyst kantanu,
katon maahan - mun jalat on kadonnu,
alan panikoida tajuan huutavani äänelläni apua,
mut kukaan ei kuule jatkan avun huutamista/
loppujen lopuksi mul menee filmi poikki,
tajuan et oon unessa ja kaikest irti,
siks palaan takaisin unimaailmaani,
ja lennän kauas pois täst maailmastakin/