Varsin asiallista menoa täälläkin. Tunnelma on korkealla heti alusta alkaen, mistä kuuluu kiitos etenkin tuolle huojuvalle sireenille, joka lähtee pian esittelynsä jälkeen keräämään kaikua ympärilleen. Perkussiot nakuttavat nopeaa rytmiä ja luovat odottavaa tunnelmaa lopulle rytmisektiosta.

Ja pian lähtee! Myönnettäköön, yllättävän kevyellä bassorummulla, mutta lähteepähän kuitenkin, enkä minä pientä nitkua kavahda! Mistä tuli mieleen, että ennen kuin unohtuu, niin tämän genre voisi aivan hyvin olla myös deep technoa, jos siltä vain tuntuu, sillä kyllähän tämä vuori on jonnekin syvyyksiin selkeästi haudattu.

Vaikka miksaukseen olisi tosiaan voinut käyttää enemmänkin aikaa, äänet ovat varsin asiallisessa tasapainossa keskenään ja osa niistä liikahtelee miellyttävästi kappaleen edetessä, mikä tekee tällaiselle yli viisiminuuttiselle kappaleelle yleensä oikein hyvää. Ikävänä puolena esimerkiksi matalalle jyrinälle olisi ollut kiva kuulla annettavan aimo tujauksen saturaatiota, jotta se olisi päässyt kunnolla oikeuksiinsa.

Vaan ongelma ei ole mitenkään ylitsepääsemätön, sillä hieman puolivälin jälkeen kuvioihin nousee kaiketi kumeasta perkussiosta rakennettu bassosoundi, joka ryhtyy täyttämään spektrin matalampaa osastoa varmoin ottein ja etenkin niin, että se tuntuu kuuluvan kokonaisuuteen tyylillä.

Vähemmän tyylikkäänä yksityiskohtana kappaleen loppuun on tälläkin kertaa päässyt unohtumaan useita kymmeniä sekunteja tyhjää tilaa, jotka olisi varmasti voinut napsaista pois vaikka ilman kuuntelumahdollisuuksia.

Mutta mikään tällainen ei vähennä sitä seikkaa, että kuten jo aiemmin sanoinkin, Salainen vuori on erittäin hyvä nimi biisille, ja yhdistettynä kappaleesta huokuvaan technoestetiikkaan, se vuotaa mielenmaisemaani hyvinkin selkeitä mielikuvia.

Näen usvan keskellä lentävän taktis-futuristisen taisteluhelikopterin. Kahden luonteiltaan täysin ristiriitaisen mutta ristiriidoistaan huolimatta yhteen hiileen puhaltavan tieteilijän turvaksi palkatut erikoisjoukot näyttävät hermostuneilta. Kokeneet, vaitonaiset sotilaat vilkuilevat sakeaa usvaa kopterin ympärillä ja tarkastavat aseitaan ties kuinka monennetta kertaa. On lennetty jo kauan, ja vähitellen odotus käy sietämättömäksi. Äkkiä pilotti henkäisee radiopuhelimeen näkevänsä jotain edessä. Kaikki kääntyvät katsomaan eteenpäin. Ei mitään, vain lisää usvaa. Kunnes sen keskeltä alkaa hahmottua tumma muoto: vuori jonka olemassaoloon kukaan ei vielä viikkoa aiemmin uskonut kukaan. Se on olemassa. Olemme perillä.

Tätä settiä voisi toki fiilistellä lisääkin, mutta ehkä olennaisinta kappaleen kontekstissa on se, että jos teoksen onnistuu herättää kokijassaan näin voimakkaita tuntemuksia ja mielikuvia, on se vähintään onnistunut useammallakin osa-alueella. Ja tietynlaisesta vaatimattomuudestaan huolimatta tämä loistaa reilusti osasiaan kirkkaammin.

Jos intoa löytyy, kiinnostaisi kuulla, miltä ajan kanssa tehty Lakeweed-remix aiheesta kuulostaisi.

Niin on.