Hyvin on taltioitu Ylen henki tähän teokseen. Pisteet siitä. Kaikki muu onkin sitten sitä itseään. Jollain meta-tasolla tai jossain sienissä tästä voisi ehkä tykätäkkin, mutta ei koskaan oikeasti. Hauskasti kuuluu noi midikiipparin koskettimen äänet kun hakkaat niitä. ota femma

tää biisi on etäistä sukua neloslevyraadin kahdelle muulle biisille, joista toinen on juhaputran. kerralla inessiin vedetty spontaani hassuilu joka oli hauskaa tekovaiheessa mut sit valmis biisi ei ilman sitä samaa mielentilaa toimi oikein mitenkään.

tarina tulee ihan tyhjästä (kuulostaa siltä että "yleisö" on samaa mieltä) eikä ole niinkään erityisen kiinnostava, mut sitä parantaa marginaalisesti toi pianon eläytyvä dorka reaktio jokaiseen repliikkiin, vaikka sen "sävellyksessä" ei hirveesti ole järkeä tai selvää korrelaatiota tarinaan, ja monessa kohtaa piano kuulostaa blatantisti siltä että sormella on lyöty randomisti joku nuotti pohjaan ja se on vähän lipsunut kahden koskettimen välillä - ei kovin harkitun kuuloista. omituista kyllä, pianossa on pari kohtaa joissa sävellys toimii n. viiden sekunnin ajan, ensimmäisenä 3:53 - 3:57 josta löydän ihan järkevää harmoniaa, ja toisen kerran välillä 6:13 - 6:18 joka muistuttaa jonkun ysärin alkupuolen tv-draamasarjan alkutunnaria kun henkilöhahmot esitellään stillikuvissa iloisissa merkeissä.

"pianon" soitto kuulostaa muuten aika muoviselta.

parasta biisissä on alun ja lopun juonto, yleisön uskottavankuuloiset röhähdykset taustalla, loppuaplodit, radiokohina ja muutenkin yleisesti uskottavan kuuloinen radiosoundipaskuus (eihän tää oo kuitenkaan oikeasti tullut radiosta, eihän?). pelkästään niiden ansiosta arvosana nousee kahdella.

ps. naurahdin urho kaasiston nimelle.

Heti tuli alusta mieleen, että onko tää joku kannanotto modernille klasarille. Siihen tää on kyllä sävellyksellisesti vähän turhan melodista ja "puhdas" harmonista. Muutenkin tuo oikean pianon puute vähän syö fiilistä. Tähän mun mielestä kuuluisi ne soundit mitä se piano parkaisee aina, kun sitä on lyöty. Eli lisää näppäinääniä ja kolinaa. Jos tää nyt on oikeesti äänitetty pianolla, niin menen jonnekkin pimeään nurkkaan häpeämään epätietoisuuttani. Hyvin tässä on kyllä tehty tuo livefiilis.

Itseasiassa täähän vois olla ihan toimivaakin kamaa, jos tässä ei olis näin vahvoja huumori fiiliksiä. Tai ainakin sellainen minulle välittyy. Parhaimmillaan tää on just hienoa sekoilua ja välillä taas vähän retardia. Tää hieman maltillisemmin ja järkevämmin esitettynä vois ainakin mulle upota.

Voksuraidoista tulee itseasiassa vähän mieleen YUP:n jotku hämärimmät teokset. Soundissakin on jotain lievästi samaa kuin Martikaisella.

Joo, nuo Ylen klassisen musiikin ohjelmat tuntuvat välillä juuri tällaiselta. Mut biisinä tästä on vaikea löytää mitään miellyttävää. Tuo tarinaosuus ei sovi yhtään mukaan, vaikka se onkin aika hassu kyllä sinänsä. Soittelu on tyhmää pimputtelua. Plääh. Ei tämmöstä.

Ideana aivan loistava! Särinä taustalla (vai johtuuko se mun kamoista) sopii täydellisesti. Okei, eihän tää soitto oo mistään kotoisin, vaikka hyvin paljon kuulostaakin siltä mitä yleltä joskus saattaa kuulla. Taustalla joku köhii tms, sopii hyvin tunnelmaan. Jos tässä olis ollu oikeasti taitavasti soitettua pianoa, ois ollu vitun kova veto! Vaikka tavallaan sanat on hauskat, ne ei silti sovi tähän ideaan.. ja sitten taas toisaalta, ne tekee tästä sen että tulee kuunneltua loppuun asti. Biisinä 4pistettä, mutta idea ja toisaalta toteutuskin nostaa sen - 7 pistettä.

klassinen musiikki on sitä oikeeta masentuneiden pään kilautus musiikkia.. ..en tiiä ootko ennen soittanu pianoa, mut osaisin soittaa varmaa aika samanlaista läiskimällä 10 sormeani koskettimille sinne tänne.. tarina oli jees sopii hyvin tähän syksyiseen sieniseen tunnelmaan..