Kappale, jonka kirjoitin tuijottaessani naapurikerrostalon betoniseinää. Kappale kertoo omista lapsuuden maisemistani; koivujen reunustamista hiekkateistä kesän lämpiminä päivinä jolloin kävelimme ystäväni kanssa pyyhkeet kainalossa simmareissa läheiselle järvelle uimaan: "Kotitie ja kesäkuu. Tien reunat koivuista muodostuu. Niiden vihreät lehdet painaa oksat kaarelle tien päälle ja meidän päälle varjoja laskeutuu.
Tämä vanha hiekkatie meitä tutulle järvelle vie.
Kivet paljaiden jalkojen pohjia pistelee kun
tuuli meitä johdattelee"
Kappale kertoo lähiökapakasta nimeltä Martinralli.
Asuin aikanani itse kyseisen kapakan lähistöllä ja neuvoin ystävälleni reittiä kotiini ja kyselin tietääkö hän kyseisen baarin sijainnin johon sain vastauksena "Kyllä tiedän. olen isäni sieltä useasti kantanut kotiin" . Rallin kanta-asiakkaat taisivat olla melko tiivistä porukkaa ja vaikutti siltä että "kanta-asiakkuus" myös periytyi koska näin sivusta kuinka sukupolvi vaihtui vanhemmista heidän lapsiinsa baarissa. Myöhemmin kapakka suljettiin ja koko kanta-asiakaskunta vaikutti siirtyvän välittömästi...
Vuolaana Virtaava Joki kertoo sukupolvista ja ajankulusta. Sanoitukset kuvaavat hyvin tiivistetysti ihmisen elinkaarta.
Säv: Jani Heinonen
San: Jani Heinonen & Angelika Vuori
Äänitys : Jani Heinonen
Lainaten ystäväni luonnehdintaa kappaleesta "Tykkään tästä biisistä, koska tämä kuvaa hienosti sitä kuinka kaksi epätäydellistä ihmistä voivat kohdata toisensa kaikkine vikoineen ja siitä huolimatta rakastaa toisiaan."