"Maailman Loppu Ko"-demon viimeisen biisin jälkeinen kappale.
Hieman uudella sävellystyylillä tehty kappale, vaikkei sitä välttämättä huomaakaan. Tein laulumelodiat suurimmaksi osaksi improvisoimalla (nauhoittamalla ensimmäisen raidan tietämättä yhtään mitä laulaa, ja sitten apinoiden siitä). Lisäksi päätin olla välittämättä virheistä soitossa/laulussa, sillä kukaan ei voi tosiasiassa sanoa että hyvin suhteelliseen "täydellisyyden" käsitteeseen hioutumalla saadaan aikaan mitään parempaa. Musiikissa pitäisi olla vain yksi ihailtava tekijä; rehellisyys.
Tällainen hetken inspiraatio kahdella riffillä varustettuna. :D Jostain syystä kovin möksäilyjä nämä viimeisimmät, mutta kaipa sellaisiakin täytyy joskus rustata.
Tästäkin kai menee laulut uusiksi jossain vaiheessa (krapulaveto, ei koskaan hyvä idea :D), mutta nakellaanpa kuitenkin tänne ja päivitetään sitten myöhemmin. Eli v1. Tämmönen surumielinen, muttei kuitenkaan.
Uutta materiaalia. Kuulostaa uuden levyn avausraidalta minulle. Lupaavaa. Jostain syystä tuo suhina häiritsee nyt itseänikin. Hardware-ongelmia.
Konseptidemo. Laulut hieman niin ja näin sairauden takia.
Yömyöhäisen kitarointisession tulos. Sanoitusten ajatus lähti mielikuvasta, kuten yleensäkin. :>
hyvä lauluääni