Alkaako jo yö?
Työnnän käden pimeään.
Katkenneet köydet ovat kiinni minussa.
Ohitin jo muut, jotka kurkottivat elämää.
Katkenneet kädet ovat kiinni minussa.

Lukko on auki, kun odotat luoksesi kenen vain tulevan.
Katselet ovea. Kuuntelet painuntaa ylimmän askelman.
Kukaan ei tule, on hiljaista. Kukaan ei tunne enää sinua.
Kun saavun, olet poissa. Et osaa kaivata minua.

Silmät tottuivat pimeään, nyt ne eivät suostu näkemään.
Valoa on liian paljon ja liian myöhään.
Minä kutsuin hänen nimeään, mutta hän ei kiinni saanut silmiään.

Keskiyön aikaan hiivimme kautta peltojen, joilla on puimatta vilja.
Ikkunasta keltainen valo taittuu hahmottoman ja syvän metsän laitaan.

Laimentuivat hiljaa hehkuvat tunteet, ne, joiden kanssa lähdimme matkaan.
Mietin, etten enää kesän jälkeen palaisi koskaan siihen paikkaan.

Kuin vetäisi yö harteilleen joen uomasta nousevan autereen,
sillä hiljaisuus syvenee vain kävellessämme rinnakkain.

Saatan olla itse se, joka minua piinaa.
Haluan lähteä jalat edellä tästä haudasta.

Ikuiset sanat jätettiin pitämättömiin puheisiin.
Olemme kuin samasta puusta, toistemme kylkiluista.

Lähdit pois, mutta tiedän, että palaat.
Jokin askeleissasi on niin epävarmaa.
Pyysit jälleen sitä vastausta, jota en anna koskaan.
Siinä en voi tulla yhtään vastaan.

Saatan olla joskus se, joka sinua piinaa.
Haluan täyttää maljasi viisauksilla.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu