Kappale syntyi 1990-luvulla ihan eri tyylillä. Tämä kouhkaava kellarirokkiversio on Vain Elämää 2025 versio siitä. Kaikki nuo pelaajat tuli aikoinaan todistettua livenä 1976-2000---jotain. Ja hiton monta hurmavaa ihmistä tapasin silloin.

Biisi on tehty 1990-luvulla omalle äidille.

Tässä myöhemmin kännykällä äänitetyssä pikavedossa yritän lähinnä muistaa, miten se biisi muutes menikään.

1970-luvulla syntyneen elämä ei aina ollut helppoa. Sotien jälkivaikutus oli yhä läsnä.

Mutta Äiti piti aina meidän perhettä yhdessä ja kasassa. Liian harvoin tein asioita, joissa toin esille, miten paljon arvostan ja rakastan Äitiä. Tämä kömpelö biisi oli eräänlainen yritys sanoa edes jotain ääneen Äitille.

Tämä nopea melodia on äänitetty kerralla purkkiin. Aiheena oli folia, jossa sointukulku määrittää biisin. Tähän tuli tehtyä myös b-osa. Mutta tämä riittää tällä kertaa. Tuo mieleen jonkun jo tehdyn elokuvabiisitunnarin ja silti on oma pikaväsäys. Mutta hei folia kunniaan tai jotain.

Mä en jaksa enää turista. Turha paska puristaa.
Naftaliiniin mut upottaa saa.

Mä annoin kaiken, mitä on.
Maailmain on toivoton.
Tahdon sinut vain...
unohtaa.

Ja totta kai pitäis rakastaa. Niin saatanasti rakastaa. Koska ilman rakkautta mieli synkkenee.

Mut kun se paska lentää kasvoihin, se palauttaa valon varjoihin.

Well C´est la vie sellaista se elämä on.

Voi Ei!