Mainiostihan tämä taas toimii kaikkinensa. Mielenkiintoisen epänormaali “käänteisefekti”; tuntui että Zorbas-osuuksissa kasvoi äänimaisema sopuisasti varsin täyteen (eikä mukana edes ollut buzukia :D), ja sitten kun alkoi rokkaamaan, olikin tilantuntua kitaroille tarjolla, yleesä kun rokkipiiseissä akkariosuudet on se “pienempi vaihde”. Ja rokkivaiheen teho säilyi siltikin isona. Sujuvasti istuivat osat yhteen. Mahtava tuo patarumpu (tai joku semmoinen), hienosti jytisi kaiuttimissa.

Joku on sanonut että se mitä koemme täällä on äärettömyys äärellisten aistien kautta tarkasteltuna. Oli jo aikakin että joku tekee tästä biisin, ja tietysti oli Ric Bay... Mukavasti taas erilainen ja omintakeinen biisi, tämä oli ehkä astetta paria kevyempi kuin jotkin aikaisemmat, ja täytyy sanoa että minuun upposi tämä tuorein raikas tyyli. Tästä tuli samaan aikaan huoleton ja jokseenkin ymmällä oleva olo. Voihan olla että ehkä elämän tarkoitus on olla miettimättä mikä on elämän tarkoitus!

Sanoissa oli tällä kertaa kirjaimellisesti universaali ote, kaikkihan me näitä pohditaan, niin löytyy samaistumispintaa. Tässä oli poljennossa vähän niin kuin kaksi eri biisiä, siitä en uskalla toria, sillä aavistelen, että oma kisakappaleesi saa vastaavanlaisia kommentteja. Biiseissä tärkeimmät hetket tulisi olla alussa ja lopussa. (Oli siellä keskellä hyvää riffittelyä) Tässä oli niin, eikä millään ilmeiselle tavalla; alku toi mieleen kaksi musiikillista viitettä, jotka löyty, vähän eri syistä, soittolistalta: Siekkareiden Suomi-Finland levy ja Zorbas-tunnari. Niin, ja se lopun kitararevittely oli kovaa ajoa. Plus vielä että kaikki nuo midi-hommat (torvet?) oli erittäin hyvä kuuloisia ja täydellisesti miksattu.