Saarnaaja väärän valan,
puhuja kuoleman toisen puolen.
Lupaus kuihtuu, tyhjä sana kantaa,
ei vastuuta, vain varjojen panttaama.

Ei kanna totuutta, ei oikeaa taakkaa,
vain saarna saivartajatoukkien.
Ryömii maata, kerää almuja, haalii,
himoiten varjojen kultaa ja verta.

Puhuri puhuu, totuus kaataa puut,
repii irti juurineen, hajottaa juonet.
Saarnaajan ääni katoaa kuiskeeksi,
myrsky huuhtoo pois hänen jälkensä.

Rippisi viimeinen ristillä riippuu,
kiven ja varjon välissä painuu.
Maa kätkee valan, vääryyden juuret,
mutta muistot jäävät, kuin mädäntyneet puut.