Vähä semmonen Kauko Röyhkä meininki täs! Tykkään sanoist ja siitä miten koko biisi rakennettu

Persoonallinen biisi. Laulu jopa vähän liiankin kovalla verrattuna muuhun biisiin, basso ei oikein kuulu. Ihan ok kokonaisuus.

Erittäin sympaattista meininkiä.
Basso soundi on kivan rouhevaa.
Kun riittävän huonosti soittaa niin syntyy avantgardea.loistavaa.

Omaperäinen luovan kaaoksen bassoraita. Laulaja tuo mieleen suomalaisuuden ytimen vaikka immingranttiudesta lauletaankin. Absurdius lyriikoissa on kaikkinensa elavoittava eli kohottava elementti. Syksyn ollessa kyseessä ei melankoliakaan ole unohdettu.

Ok, kuuntelin tän, kommentoin mut unohin varmaan painaa "lähete". Sit kuuntelin uuestaan ja vahingossa suljin tän ikkunan ni kommentti hävis. Eli kolmas yritys: Sävellyksenä kuulostaa mielenkiintoselta, aidolta ja sympaattiselta ja tuo huilu on hauska idea joka toimii tosi hyvin. Soiton puolesta tässä oli ainakin basson kanssa jotain heittoa taimin kanssa joka häiritsi alkuun (lähinnä biisin alussa) mutta oon nyt jo päässy siitä yli. Laulun kanssa on myös jotain (en tiedä onko tahallisia vai ei) heittoja taimissa mitkä vähän tökkii. Soundien suhteen kaikesta saa hyvin selvää eikä mikään käy korviin mutta tuon leadikitaran särö ei ole kyllä omaan makuun JA VOI VITTU MEINASIN TAAS VAHINGOSSA SULKEA TÄN KUN SÄIKÄHIN KUN PITSAKUSKI SOITTI OVIKELLOA mutta siis kokonaissoundi on aika eheä ja omaperäinen ja sanat sopii hyvin fiilikseen. Tuo kertosäe on kuitenkin vähän isompi kuin suht melankoliset säkeistöt mikä luo kivan kontrastin.

Mulle tää on taidepläjäys, joka ei ole mitenkään ennalta arvattavissa. Mielenkiintoista kuunneltavaa. Biisi kasvaa loppua kohden tuohon "Ei pääse" huudahdukseen, joka minusta sopii kuin nakutettu biisiin. Monesti on kiva kuunnella sellaista musaa, mitä ei itse pysty tekemään, ihan vaan todetakseen, että noinkin voi tehdä. Tää biisi on just sellanen.

Tää on niitä biisejä, joista ei useamman kerran kuunneltuakaan tiedä onko tää oikeesti hyvä vai huono! Ehkä tää on hyvää keskitasoa, Begemot-asteikolla. Sanoitukset ovat kuin universumin itsensä purkamaa turhautumista kaiken mielettömyyteen. Laulu on varmaa ja haastaa kuuntelemaan. Rummut, basso, kitara ja huilu(?) on samasta hyvästä tuulenpieksämästä puusta veistetty. Kaikki nää soi yhteen muodostaen kappaleen, josta ehkä kuitenkin puuttuu vielä jotain joka nostaisi sen hyvästä erinomaisen tasolle, joku juttu joka yllättäisi täysin.