Joissain jutuissa on liikaa kaikua, lähinnä matalissa taajuuksissa, menee sotkuiseksi. Pellit paukkuu niin perkuleesti, onneksi teillä ei ole sentään toisen osallistujan kappaleesta tuttua kuoleman lautturin piccolocrashia. Kitarassa on selvästi oman kitarasooloni esikuvan, Jarmo Lippo Virtasen pikkuveli Seppo Reijo Virtanen.

Oikein mallikelpoinen brittiblues -tyyppinen biisi. Ei mikään omaperäisyyden riemuvoitto, mutta tässä lajissahan on omat lainalaisuutensa ja niiden puitteissa hyvä meininki. Miditorvet on sellainen asia, joka saa mulla aikaan henkisen allergiareaktion. Ne nyt oli tässä niin pienessä osassa, että selvisin hengissä ja muusta soitannosta, varsinkin kitarasooloilusta pystyi nauttimaan.