Rummut ovat oikein hyvät mutta basso ja rummut eivät mielestäni ihan koko aikaa natsaa keskenään 1.40 - 4.30. Komppi ikään kuin kääntyy välillä tahdin ajaksi. Mutta muuten tämähän oli mielenkiintoinen ja soundit huippua. Pidin erityisesti ihmisääni tyypisen syntikan ulvonnasta keskivaiheilla.

Saundiensa puolesta en odottanut Sademetsältä yhtään vähempää. Liki täydellistä äänimaalailua, johon en mitään poikkisanaa keksi. Itse kappale ei ollut artistin parhaimmistoa, vaikka soljuikin sulavasti eteenpäin. Joku viimeinen koukku jäi uupumaan, joka jäisi korvamadoksi asumaan. Korvaan. Bassojen miksausta voisin ylistää tässä, mutta se menisi aivan turhan homoilun puolelle. Kappaleen aihe on tärkeä. Arvosanaksi vahva 8.

Intron spiikki oli turhan pitkä, mutta ilmeisesti silläkin tarkoituksensa on. Tiukka biitti, mouhea basso ja tunnelmaa luovat synat. Kappale etenee verkkaisesti. "Vokaalien" efekti on ärsyttävä, luonnollisuutta on vailla. Kevyestä kritiikista huolimatta kympin annan kokonaisuudesta.

Tää on kyl loistava. Ei pelkästään tuotannollisesti (mikä on veezayn jutuissa tunnetusti poikkeuksetta timanttista) vaan myös kokonaisena äänellisenä teoksena. Ihan helvetin tripauttava. Sävellys on JUST eikä melkein (eikä missään nimessä liian). Kaikki melodiat ja nyanssit on perusteltavasti tarpeellisia, kaikki tuovat kauniisti lisää värikkäitä yksityiskohtia melkein (ei kyl melkein vaan niinku IHAN) kolmiulotteisen tuntuiseen äänimaailmaan. Spiikit ovat myös mahtavat (ja loistavasti sijoitettu introductioniksi alkuun ja palauttamaan kevyesti maan pinnalle lopussa.) Nautin (ja rentouduin). 10.

Että semmosta. Saundit oikein kivat ja teknisesti tosi hyvin toteutettu. Oikein kivaa ja chilliä meininkiä. Tää vois toimia hyvin jonku tiededokumentin taustamusiikkina.

Ei oikein kyl tarjoa mitään kauhean yllätyksellistä, mutta kyllähän noita saundeja silti kuuntelee ihan mielellään.

Hienoa eloa tuossa padin soundissa, rummut ja basso on aika peruskauraa genressään mutta sinänsä ihan hyvin toteutettua sellasta. Shponglehan tästä tulee mieleen viimeistään ku nuo vokaalimelodiat lähtee puolivälissä. Happoisa soundi tekee tästä oikein miellyttävän lopulta. Tunnelmasta on vaikea sanoa mitään erityistä, tämä on aika tyypillinen genrensä edustaja mikä on samalla hyvä että huono juttu, hyvää tarkoittava sillä että tämä on hyvin ammattimaisesti toteutettua mutta huono sillä että tässä ei suurempia yllätyksiä ole lopulta tarjolla. Hyvä biisi tämä kuitenkin oli, hyvä bassolinja ja perusasiat kunnossa.

Levyraati x: Eikä taas pitkä biisi? No ehtiihän tässä. Biisin nimelle täytyy nostaa hattua ja antaa sille kenties ylimääräinen piste. Genrenimitystähän en taaskaan ymmärrä, mutta äkkiseltään tulee vähän samat fiilikset kuin RPA:n biisistä. Melko kilkuttelupainoinen levyraati noin yleisesti ottaen, en tiedä onko se nyt sitten hyvä. Biisin kulku kuitenkin mukavan rentoa, mutta niinhän biisin esittelyssäkin todetaan.