Aiheena menneisyys. Melumuurin palaset kuvaisivat alitajuista vastustusta sukeltaa menneeseen. Joku äänistä voi kuulua auttajalle, mutta henkilö on ymmällän, eikä löydä oikeaa. Tässä on traaginen rakkaus, ei kuitenkaan liian. Henkilö ei vain usko sitä. Sydämessä pieni palanen, kuukivi.

Miellyttävän kirkas, sekoileva mutta kumminkin koko ajan kasassa pysyvä teos. Vähän turhankin kulunut puheenparsi tuo "One small step...", mutta sopihan nuo historialliset höpinät tähän kyllä. Vekkulit kitarat. Vähän alkoi ehkä mielenkiinto laimentua loppua kohti.

Hauskoja elementtejä on tässä teoksessa. Huuliharpusta plussaa. Välillä ollaan kylläkin aivan kaaoksen rajalla, kunnes tuo pohja palauttaa soittajat järjestykseen. Astronnauttipölötys ei oikein iskenyt. Hiukan pitkäveteiseksi kävi loppua kohden.

Aika jamihenkinen pätkä. Täähän rakentuu aika pitkälti ton koko biisin ajan toistuvan pianokuvion päälle soitettujen sooloilujen varaan. Oikeastaan toi huulihrappu sais painua vittuun, tai sit joku vois opetella soittamaan sitä. Sen sijaansaksofonisti ja kitaristi vetää aivan vitun hyvin. Minuahan ei tietenkään kraut-rockin ja stonerin ystävänä mikään toisto pelota, joten en sakota siitä. Huuliharppu vaan on aivan saatanan ärsyttävä. Kolmen minuutin kohdalla tuleva taantumavaihe ois saanut jatkua itseasiassa pidempään. Oisin kaipaillut jotain ambientimpaa kamaa vielä toiseksi neljäksi minuutiksi ja sit tää ois voinut mun puolesta loppua. Ois muuten vitusti paremmat pisteet tällä, mut se saatanan huuliharppu...

Ensiksi asiat mistä tulee pisteet. Ainoa mikä biisissä edes yrittää svengata on ajoittain kuuluva huuliharppu (?). Kenties parhaiten osallistumiskappaleista miksattu. Huonoa on laa haa vat rummut ja epäselvä mölinä filtterin läpi. Ja lopussa oli hiljaista, odotin yllätystä, tuliko sitä - no ei.

Mukavan rauhallinen tunnelma, vähä kuitenki sellanen häiriintyny noiden taustakitara ulinoiden takia. Silleen hyvällä tavalla häiriintyny. Parin minuutin paikkeilla olisin kyllä kaivannu jotain vähän nopeampaa otetta, tai ei ehkä nopeampaa mutta sellasta tarttuvampaa. Ihan kiva tällänen sekoiluhäsäily biisi kuitenki, hamuileva kutonen.

Hankala saada otetta, hyviä soundeja ja kuvioita epäjärjestyksessä. Elokuvaan? Ehkä laulun esittelyteksti kertoo tarvittavan. Kitaristi taisi ainakin päästä kuuhun?

Härö biisi. Monenmoista löytyy. Miellyttävää chillaus musaa ja oikeat instrumentit limittäytyy konesaundien joukkoon niinkuin pitääkin. Toimii kympillä edelleenkin.

En tiennyt mitä odottaa. On tyhmästi sanottu mutta sanoin sen kuitenkin heti ekana tohon koska, niin.

Laskeuduitte kuuhun. Musta tuntuu että laskeuduitte ennemminkin johonkin neliökilometrin kokoisen sienen keskustaan. Se on semmonen tummanpunainen ja reunoilta vähän hailakka, viettää sinne keskelle niinku kylpyhuoneen lattia. Siellä yhdessä nurkassa on ihan selvästi Jörgen Petersen joka soittaa trumpettia sepalus auki. Se katselee samalla Meksikoon vasemmalla silmällä ja sen toinen silmä väpättää sillai omituisesti. Jätkillä on jääny slow motion luupille kun te ootte haistelleet sen sienen erittämää epoksiliimaa passiivisesti. Hemmetin rento flow, jos niin voi sanoa, sanoin. Ja kuitenkin kivasti väkivaltanen, uhkaava vähän jopa. Mää tykkään tästä. Ainoa mistä en tykkää on toi astronautti, se on tyhmä.

Muistelen lämmöllä jotain teitsin aikasempia tampoonin tai mp3-soittimen kautta äänitettyjä opuksia, joissa diskanteista lenteli semmosia pieniä metallilastuja jotka tarttui aivokuoreen ja kirveli siellä vähän sairaan älyttömästi. Niin sitä vaan kuunnellessa mietin että tyyppi on löytäny jonkun hifistelyvaihteen tähän hommaan joka tekee tästä matskusta paljon helpommin lähestyttävää, latistamatta kuitenkaan materiaa schaiban tai porraskaiteesta itsestään imeytyvän d-vitamiinin tasolle. Tätä polkua mää kyllä näkisin sun luontaisesti talsivan, vielä melkein odottaisin että otat jotain hitikkäitä elementtejä messiin tulevaisuudessa ja kuitenkin pidät tän hienon kieroutuneisuuden. Siitä tulis kyllä matskujen matskua! Tykin tykkiä +1. Tiäksä. Vähän niinku jos kampais helvetin hyvännäkösen huippumallin tukkaa semmosella kultasella Giordanin suunnittelemalla hiusharjalla, mutta käyttäs hiuslakan sijasta bensaa ja kampais vastakarvaan. Semmosta mietin.

Laitan kympin.

Jepa meninki ja mielenkiintoista musisointia. Jazz-jumitusta.