Lähdin kuuntelemaan tätä vähän samalla mielellä kuin lähdetään lukemaan Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa. Jonkunhan se on tehtävä. Mielenkiintoistahan tässä on se, että tekstissä pyritään oikeasti kertomaan tarina. Sehän on aina plussaa, ja ehkä näin pitkään biisiin kaksikin kieltä mahtuu. Sävellyksen puolestahan tässä on ehkä liikaakin kohtia, joissa ei tapahdu paljon mitään, mutta onhan siellä kivoja pilkahduksia välillä, vaikkapa tuo 17 ja 37 minuutin kohdalla aukeneva huilumaisema. Pituutensa puolesta hauskasti erilainen, mutta hivenen haastava.