Se on Recognition.

Tää on ehkä kaoottisin biisi so far tässä. Mulla oli ainakin paljon kivemman kuulonen kesä kun sulla. Tai ainakin tää kuulostaa aika ahdistavalta ja surkealta. Kun bassot ja rummut tulee peliin, nii alkaa taas kova meininki. Tällä kertaa basso on kovempi ku rummut. Komppi on vähän kusinen, mutta toi sykkivä basso tuolla mölyn alla on upea. Tuo rytmin. Sääli, että toi kitara on aika alkeellista "noisekitarointia", eli lähinnä ärsyttävää räpläämistä eikä oikeasti kiehtovaa rääkkäämistä.
Pianoväliosa oli hauska, mutta oisin ehkä toivonu sen alottavan jotain selkeempilinjaista, ei sen ois tarvinnu olla tollanen hassu kusijazz tossa välissä. Alan jo pelätä, ettei kappale tarjoa mitään uutta seuraavalla puoliskollaan.

Okei, selkeesti ei. Luovutan, en jaksanut kuunnella loppuun. Selkeästi heikoin kappale levyllä so far.

Teollinen kipu kohtaa nöyrät alaiset.