Aallot ja unet tuntuvat viileiltä. Aika kulkee eri nopeudella kuin valveilla. Tähän mahtuu noin 80 yötä, kaksi ja puoli täysikuuta loistavat taivaalla. Kuunsäteet ovat syövyttävän vihreät ja leimuavat.
Portamento-osassa aallot tulevat näkyviin, kirkkaan ja pimeän veden pinnalla.
Tämän osuuden jälkeen siamilaista temppelikellonsoitto-tyyliä, joka hukkuu romantiikan ajan pienoismuotoihin, ihan lopussa Sibeliusta.

Voin kuvitella miltä tuntuu vetää. Sairaalloinen tunne, improvisaatio vetää mukaansa. Aina ei lähde, mutta sitten kun lähtee, niin oksat pois. Aika häviää ja sitä tuntee olevansa oma herransa, soittimet palvelvat juuri sinun näppäilyjesi mukaan. Kaikki ne ovat sinusta itsestä kumpuavia, sinulle tärkeitä. Millään muulla ei ole mitään väliä.

Se mikä erottaa.
Yhdellä soitolla sisälle (ei pysty).
Kunnioitettavaa hommaa olet tehnyt.

Pelotti vähän ensin että kokonaista 10 minuuttia pelkkää instrumentaalia...itse kun ei vielä (!) ole ollenkaan kyennyt! :-D))

Sponttaunius tosiaankin vaikuttaa hyvinkin läsnäolollaan ja sehän tässä on ollutkin tarkoitus. Särisevä ääni antaa hyvinkin vanhan äänitteen vaikutelman ja varsinkin kun soitto on suoritettu pianolla, niin se on siinä! Klassisen oloista herkkiä tuntemuksia luovaa musiikkia. Aivan noissa osissa ei pysynyt mukana, mutta tarkemmalla analyysilla voisi sekin ehkä onnistua!