PrisonRope Too Tight |
Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään
9
|
Olppa 10.05.2009 Ainakin alusta tuli Lamb of God mieleen tosi paljon. Tämä alun puheosuus voisi olla hieman hiljemmalla, ehkäpä myös laulu on muutenkin hivenen liian kovalla. Tykkään kuunnella myös soittimia. ;) Ei siinä, muuten on saundit kyllä oikein hyvän kuuloisia. Eikä tuo lauluvola nyt niin kovalla ole että se häiritsisi. Tuli myös hiukan kertsistä Sentenced mieleen. En sitten tiiä onko teillä vaikutteena vai ei. Plussaa siitä että biisi ei mene ihan normikaavojen mukaan. Kitaroista diggasin myös aika paljon. Mukavia juttuja saatu kahdella kitaralla aikaan. Tuossa loppupuolella väliosassa (?) kuului basso yhdessä kohtaa hyvin. Diggasin myös sen saundista oikein paljon. Pieni särö bassossa toimii hyvin tämän kaltaisessa musiikkissa. Kaikenkaikkiaan oikein miellyttävää kamaa! |
0
+1
+2
|
|
|
9
|
PutteAtte 08.05.2009 Siistejä kitarariffejä ja soundeja biisissä. Taitavaa ja kiinnostavaa soittoa. Alun tuo laskeva kitaramelodia ei oikein omaani korvaani kuulostanut hirveän hyvältä, mutta kyllähän se ihan mielenkiintoinen kokeilu oli. Ihan hyvät vokaalit ja melodiat. Pidän tuosta Wah-kitarasta, sopii hyvin ja toimii kappaleessa. Rummut ovat myös hyvän kuuloiset. Hyvä myös tuo kitarasoolo, hyvä meininki läpi biisin, hyvä hyvä. |
|
||
Reettori 07.05.2009 Tiukka virvelisaundi. :D Tuo 'puheenomainen' vokaaliosuus ei oo oikein miellyttävä. Kitarajutut on aika kivoja ja meno on muutenkin aivan kohillaan. |
|
|||
6
|
Hillo-munkki 27.02.2009 Heti introssa tuli heti sellainen olo ettei biisi toimi. Laulu aika kauheata. Biisin paraspuoli on ehdottomasti kertosäe. Se jää soimaan päähän vaikka muuten biisi on aika sekavaa. Hyvä puoli tässä on myös se että huomaa että biisissä on myös jotain omaa. |
|
||
9
|
Kallemania 26.02.2009 Mukavasti ainaki rummut kolisi välistä. Biisissä on kivasti menoa ja meininkiä. Ei mikään kauhean omaperäinen kokonaisuus. |
|
||
8
|
daredevil 25.02.2009 Äänityksen laatu erittäin hyvä, joten siitä iso plussa. Tähän oli laitettu vähän kaikenlaista, paljon sooloa ym, ehkä vähän liikaakin. Jäi vähän sekava fiilis.. |
|
||
pallomember 25.02.2009 Growl. Ei liemmin yllätyksiä tarjoileva biisi, monia elementtejä on tullu kuultua liian paljon. Sisältää semmosiakin elementtejä joista en henkkoht niin metallimusassa diggaile. Säkeistöissä kuulosti olevan pointtia ja koukkua, erityisesti ne hiljaisemmat osat kuulosti meneviltä - vokaalit noissa puhekohdissa nostavat nimenomaan mielenkiinnon. Menevät sitten raskaammissa osioissa ponnettomiksi. Säkkäreiden tyylistä drivea kannattaisi soveltaa jatkossakin ja panostaa timmimpään soittoon. Wahwahin käyttö tässä pelastaa jonkinverran. Soundit on heiveröiset mutta can't help it. |
|
|||
Black Dog 24.02.2009 Taisin aiemmin kehaista treenikämppäsoundeja! Tietty pieni hiomattomuus luonnollisesti kuuluu läpi, mutta palikat ja osaset alkavat olla paikoillaan. Biisissä eri osioita riittää. Hyvä! Laulajalla hieman Metallica-vaikutteita? mikä ei lainkaan ole huono juttu. |
|
|||
9
|
Gartza1962 24.02.2009 Pätevä biisi. Nykyään on vain niin valtavan vaikea erottua valtavasta maailman musiikkimassasta... Rumpusoundeihin vaan kiinnitin sen verran huomiota että niissä saisi olla ehkä hivenen enemmän tilantuntua, ei mitään valtavaa hallikaikua tai vastaavaa tietenkään! |
|
||
10
|
Dexteri 23.02.2009 Jotain metallican ja slayerin väliltä. Tosin rumpalin työskentely muistutti Metallican varhaistuotantoa ja laulusolistin maneerit on tuttuja jo nuoruuteni päiviltä. Vaikka olen Blues hörhö tää toimii ihan kypällä. |
|
||
GxBx 20.02.2009 UIUI melodic metal! ei ookkaa mikseris ennen näkyny! siis ootte varmaa suomen ensimmäinen melodic metal bändi. ei mut kuunnelkaa wintersun ja miettikää sit uusiks tätä hommaa. toki jos suomi glitch kiinnnostaa nii lulle bör mikserist ois tiuk :DDD |
|
|||
Martin Songwriter 20.02.2009 Meteliä ei minun musiikki makuuni joten ei kommentteja |
|
|||
8
|
Blondiapina 19.02.2009 Hmm.. Aika sekavaa tavaraa, en oikein löytänyt sitä ns. punaista lankaa. Mutta laulaja hoiti työnsä hienosti ja huomaan, että bändissä on todella taitavaa soittoporukkaa. Biisi ei vain nyt itsessään iskenyt. |
|
||
8
|
zargo_hellfuzz 18.02.2009 Nuo kitarasoundit on aivan hemmetin hyvän kuuloset! Saattaa myös johtua aika pätevistä kepittäjistä. Mielenkiintonen biisi. Puhelaulu ei yleensä jaksa kiinnostaa, mutta tämä menee reilusti plussalle. |
|
||
Begemot 17.02.2009 Samoja pumppuja alkaa taas tulemaan ringissä vastaan. Tässäkin on ihan ok-demosoundit. Kitaristit vetävät tässä hyvin. Laulu on ehkä tässäkin snadisti falskin kuuloista, mutta ei haittaa pahemmin. Nuo kitarat jaksaa kiinnostaa läpi biisin, niin on mielenkiintoinen kuvio. |
|
|||
8
|
electrichaos 22.02.2009 Liukuhihna metallia. Näitä bändejä suomessa kyllä valitettavastiu riittää. Soitto ja vokalisointi toimii, mutta kun massasta erottuminen on niin vaikeaa. |
|
||
Maxhine 23.02.2009 Rummuista sen verran että virveli tulee korville välillä aika kovaa. Kitarasooloilu on kovaa. Ja laulajalla toimii ihan ok toi sentenced viba. Rumpujen miksaus/äänitys vähän tomien osalta sekava |
|
|||
9
|
Fillari 05.05.2009 Hyvää perusrokkisettiä, se mitä vedetään ihan ok hommaa, jotain lisää tähän kaipaisi että räjäyttäisi pankin, mutta hyvää perussettiä ja laulajan ääni myös ok. |
|
||
renegaderide 14.05.2009 Hyvät soundit ekaksi treenisdemoksi. Soittokin toimii ihan jees. Laulu kaipaa vielä treeniä mutta on aika hyvin vireessä, mikä on hyvä lähtökohta. Lisää panostusta laulumelodioihin. |
|
|||
sikki-six 02.06.2009 Onpahan napakat rumpusoundit saatu narulle. Säkeistön kiero fiilis toimii meitsille todella hyvin - aina ei tartte mennä harmonisissa merkeissä. Tuotanto kaipaa toki vielä hiukan työstöä. |
|
|||
Transparent 22.02.2009 Kertsi toimii kuin junan vessa! Todella hienot kitarakuviot sekä laulajan mukavan rosoinen ääni kulkevat upeasti käsikädessä. Kokonaisuutena biisi vähän hakee muotoaan, mutta tästä on erittäin hienoa lähteä eteenpäin. Tykkään. |
|
|||
maaninen 06.07.2009 Hyvää rypistystä. Tarttuva kertsi. Hetfieldin tyylinen laulaja. |
|
|||
axismundi 10.06.2009 Hyvin pysyy kasassa vaikeatkin koukut, mutta silti tässä paistaa aika pahasti läpi kellaribändimäisyys sekä soundeissa että soitossa ja toteutuksessa. |
|
|||