Oijoijoi! Aika mannaa. Mikses ole mainostanut tätä mulle? Tää on ihan parsaa settiä. Ylhäällä on jo ihan kivasti eritelty kappaletta samoilla linjoilla, joilla itsekin olen. Helvetin toimiva biisi. Toimii hyvin chillailubiisinä, sinä viimeisenä chillailubiisinä enne kuin lähtee jamittelemaan sun keikalles! ;) Tämä yltyy niin helkutin hyvän menon tossa kolmen minsan tietämillä, että oksat pois. Olen myyty! Olet paras. Mä lopetan musanteon. ;)

sori, tuon kommentin piti tulla "superfunkiin", hieno kappale tämäkin, muttei ehkä yhtä energinen. sori vielä, olen aasi.

Aivan käsittämättömän hienoa! Tämä päätyy suoraan Mun mikseri-listalle niiden aamujen varalle, kun ei meinaa mitenkään herätä.

mielikuva: joku häröinen vanha kellari jossain maailman kolkassa, odottava fiilis että kappale pääsee starttaamaan ja ihmiset fiiliksiinsä.

itse kappale: on kyl juuri sitä genreä miksi tämä on luokiteltukin. tämän tahdissa kyllä ottaa rennosti tovin jos toisenkin ja päälle vielä kolmannen. parin minuutin kohdalla uutta melodiaa ja uutta rumpua ja uutta mielikuvaa. nyt valot ovat kevyesti lähteneet matkaan ja ihmiset nousseet nahkapenkeiltään. tunnelma vieläkin kireä ja odottava. yhtäkkiä koko mesta räjähtää ja kaikki on messissä. hienoja rumpukomppeja ja melodioita. 03.30 ja tämänkin miehen jalka alkaa vipattamaan pimeyden keskellä. vähän ennen viittä minuuttia tuleva hiljaisuus tulee ja pysäyttää kaiken. ihmiset alkavat valua pois kun luulevat että esitys loppui jo. osa kuitenkin jää odottamaan jatkoa, ja olen itsekin siinä porukassa. kyllä meikälle upposi.

Herkullista.

Matka kuun pimeälle puolelle, Punaisten lyhtyjen kraateriin...

Mitä minä aameneista tuossa ylempänä höpöttelin. Olinpa hömelö. Ne klassikosamplerummut siis, kenties Brownin? Mutta hienot siis ovat.

Mielikuvamatkalla olen eksynyt jonkin kellaristudion punaiselle nahkasohvalle katselemaan jazztupakan savussa leijuvan studiotilan nauhoitussessioiden jälkijameja. Kello on enemmän aamua kuin yötä.

Tarinat sikseen. Rakenne on loistava, jumitus ja viilistely siirtyvät unimaisemista rämäkkäämpään rytkeeseen ja lopulta palauttavat silti hellästi takaisin unimaailman syövereihin. Tekninen puoli saakoon kiitettävän arvioinnin, varsinkin ne aamenia mukailevat pannipiitit. Likaisuutta ja ronskiutta oli paikkapaikoin mielyttävin määrin. Musiikillisesti kappaleessa on käytetty hienosti hiljaisen/voimakkaan tasapainoilua ja vastakkainasettelua.

Tunnelmaan oli mukava vaipua, hyvin työstetyn intron johdattelemana. Intro toimii tässä tapauksessa kunnioitettavan hienosti tarinaan johdattelijana. En varmaankaan muista kappaleesta yksittäisiä paikkoja, kun kuuntelun lopetan, mutta tunnelma on varsin mieleenpainuva. Tämän vietäväksi antautuu mielellään.

Joo'o. Kauniita maisemia. Vähän muuttunut ensimmäisistä Dfastin tuotannoista. Bassot toimii erittäin kauniisti, joskin monitorit lopettavat toistamisen 37 hertsissä enkä jaksa kytkee subbarii kiinni. Itseasiassa parhaimpia biisejä mitä oon Mikseristä kuullu. Muuttuvaa taiteellista chillailua. En tiiä kuinka paljon biisi sisälsi valmiita soundeja, mutta fiilis oli kova. Toinen kuuntelukerta menossa ja volumea tuli lisättyä hieman lisää :D. Varsin rankkaakin kompurointia biisissä mukana. Eniten tykkäsin kolmen minuutin kohilla alkavasta osiosta jonka osin pilas sittemmin lisätyt luupit. Hiukan liian kovalla mun makuun. Great anyway :)

Mä tulin tänne sun saitillesi edelliseltä sivulta , joka oli tosi lämpivää ja mitä mä huomaan:?
Sä olet viueläkin lämpimämpi. ja mehukkaampi.
Ja taitavampi jne jne .
Sä osaat nää hommat.
KIITOS

Joo-o. Tälläistä kaivattaisiin koulun kevätjuhlaan..
:-}

Delfiinit sukeltaa ja lokit lentää, avaruuden yksinäinen viesti signaali helähtää ja menee menojaan vieden mukanaa FM taajuuden höpinöitä. Kuin jostain kaukaa saapuu itämaisen maan energialataus ja alkaa jahtaamaan signaalia. Kumpi tämän kisan voittaa? yleisön rynnintä aiheuttaa vaihdon kohti hikistä aavikkoa, jonne katoaa pienempikin ihminen. Satelliitti kiertää ympäri maata keräten informaatiota kaikesta kertoakseen yksinäiselle merenneidolle, mitä maan päällä ja ulkopuolella tapahtuu. Vedenalaisessa neitsytkammiossaan tämä kaunotar melankoliassaan suree, ettei koskaan pääse kuivalle maalle.

Jahas, tämähän onkin vähän tällaista avaruusphunkkia tällä kertaa. Hienot on äänimaisemat ja groove, joka tulee hiipien sisään. Välillä meno yltyy aika rankaksikin. Erinomaista on se, että fiiliksestä toiseen mennään todella sulavasti siten, että kokonaisuus pysyy aika yhtenäisenä kuitenkin.

Tykkäsin paljon, luultavsti toimis hiukan paremmin iltayöllä kuunneltuna. Liekö siitä johtunut, että ihan täysillä en päässyt tuohon juttuun sisään... Hmm... Taidanpa jättää numeron toistaiseksi antamatta...

Lisätään vielä, että biisin lopetus on hoidettu myös ihan mukavasti, palaamalla alun tunnelmiin.

Siisti urbaani ja ambientti äänimaisema. Loppua kohden tuntuu, että tavaraa on melkein liikaakin, mutta jokainen elementti kuulostaa laadukkaalta.