Biisin nimi on Improvisation. Improvisaatio on tunnetta. Tässä biisissä on saavutettu juuri se oleellinen tunnelma, joka on läsnä improvisaatiossa.
Saundit: saundi ei milloinkaan ole merkityksetön eikä toissijainen, se on aina läsnä, sillä ilman saundia ei voi olla ääntä, eikä ilman ääntä musiikkia (voipas, sanoo joku tähän) mutta tätä biisiä ei mielestäni kannata pilata kirkkailla ja hiotuilla "kunnollisilla" saundeilla. Biisin tunnelma syntyy nimenomaan tunkkaisista saundeista, ja tietenkin siitä improvisaatiosta. Onnitteluni, hienoa musaa ja hyvin soitettu.

Kauas itään mennään tässä biisissä. Muriseva basso on aika uhkaavan kuuloinen. Hyvin soljuu biisi ja soitanta eteenpäin.

Tällaiselle Woodstock-hengen kasvatille tämä biisi tippuu aivan kybällä. Ihme selittelyjä tuolla aiemmin saundeista. Toki studiossa tämän saisi toimimaan saundeiltaan paremmin, mutta kyseessä on loistava livefiilis, jonka tahdissa voi antaa ajatustensa lentää iltaauringon laskiessa puiden taakse. Hieno kitarasoolo kruunaa biisin. Loistomeininkiä.

Mystistä Mystistä, en jaksa puuttua äänenlaatuun, voisi jäädä jamit soittamatta jos ylimääräisiä äänimiehiä pyörisi nurkissa, nauhan pitää aina kuitenki pyöriä : ) Jeesusta!

jees. pitkästä aikaa löyty mikseristäkin mieluista kamaa. tällaistahan sen soundipuolen juuri pitäisi olla:raakaa ja lo:ta. musiikissakin meikäläiselle kolahtaa tämänsortin hämmennys ja tajunnanvirta. en tiiä onko tässä mukana jotain herkkusieniosastoa tai mambomiilua, mutta "myskistä psykedeelia" -jurnutusta on osattu kuitenkin väsätä. pändi tulee olemaan tarkkailussani, meizi komppaa!

Improvisaatiojammailu on hieno laji. Viis saundeista, siitä että saa onnistuneen jamin nauhalle voi olla aina tyytyväinen. Ja tämä on juuri sitä.

Tosi spykedeeliset tosiaan noi kitarat ja tuo rumpukomppi, ei tosin kuulosta ihan täysin improvisoidulta, ainakaan mun korvaan, tai sitten mä vain en itse osaa improvisoida.

Pähkinänkuoressa: Jammailua treenikämpältä. Hieman psykedeelistä, välillä soitto ontuu. sisältää kuitenkin pari hyvää kohtaa, mutta puolentoista minuutin kohdalla kävi tylsäksi.

Hiukan on huonot saundit. Impro on vähän sellaista että en näin nauhoitettuna siitä kovin paljoa nauti mutta livenä kylläkin. Ihan on hyvä meininki mutta ei oikein tipahda mulle.

Improvisaatio voi olla kaunista. Improvisaatio voi luoda jotakin ihmeellistä. Improvisaatiota voi olla hauska kuunnella.

Toiko tämä kappale nämä ajatukset mieleeni?

Tässä on taas sitä kaaoksen henkeä, mitä noissa teidän muissakin biiseissä. Muhun ei hirveästi vetoa tällänen, jossa kaikki soittaa vähän mitä sattuu ja milloin sattuu. Improvisointi on kyllä tosi hieno juttu, ei siinä mitään. Ja paikoittain aika hienoja juttuja onkin saatu esiin. Mun mielestä noista pitäis vaan rakentaa hallittu biisi.

Hiukan hajuton impro... kitaralla ajoittain oikein miellyttävää jamittelua, ei tätä kyllä osaa edelleenkään numeroasteikolle asettaa.

Kokonaisuus jää pahasti hajanaiseksi ja jotenkin merkityksettömäksi. Olisin kaivannut kuitenkin jonkinasteista punaista lankaa, nyt sitä en löytänyt. Soundillinen maailma on myös äänitystekniikasta johtuen sen verran demomainen, että jälki ei kuulosta hirveän laadukkaalta. Tällaisenaan jää vähän keskeneräisen oloiseksi.

Kyllä huomas et on improvisoitu aninakin äänityksessä. Huono äänenlaatu kyl pilaa tän biisin kuuntelua et se jää vähän siihen "ei jaksaa kiinnostaa" osastoon, mikä on sinänsä sääli.

Hieno tunnelma alussa. Soundit kivan tumppuiset. Jotenkin tuttu tuo intron kitaramelodia... joku CMX-kipale käyttää samaa. Mutta ei se mitään.

Eri osien välillä on kivaa variaatiota ja lopussa menee melkoisenkin psykedeeliseksi. Ehkä kuitenkin punainen lanka tuntuu paikoin puuttuvan. Joku melkein koko kappaleen mittainen laulu voisi tehdä terää. Nyt jää jotain puuttumaan.

Juups. Erittäin, erittäin kiehtovaa. Rummut olisivat voineet olla hieman kovemmalla.

Ehdin jo tuolla forumillakin valitella sitä, että on hiukan ikävää kun tässä ringissä tulee nykyään saman bändin biisejä useita samassa sessiossa. No, koetan kestää :)

Siitä metsäbiisistä pidin kyllä selvästi enemmän, mutta ei tämäkään lainkaan paha ollut. Jotenkin tämän bändin touhusta paistaa sellainen oikeanlainen asialle omistautuminen ja tinkimättömyys, mikä on tietenkin hieno juttu. Eikä tämä siitä huolimatta kuulosta liian ryppyotsaiselta. Pidin soitannasta kovastikin, mutta hiukan päämäärättömältä tuo improvisaatio tuntui tällä kertaa. En oikein saanut mistään kiinni, jos lienee ollut tarkoituskaan?

Melkoista settiä. On kyllä aika psykedeelistä touhua. Biisi tuntuu etenevän melko tutkimattomia teitä, mutta ei voi moittia että improvisaatiota tai impulsiivisuutta puuttuisi bändiltä. Tulee mieleen three minute warning niminen biisi liquid tension experimentiltä aina välillä. En uskalla arvostella kun tämä on vähän öh "erikoinen" :)

Ja lisää teitä. Ja lisää ootte kuunnelleet Kingston Wallia, mutta niinhän me kaikki. Intia go go! Psykedeliaa ei ole koskaan liikaa, eikä junnaavuutta. Tämä on psytrancea jos joku eikä mikään jumpsunjumpsun. Kas, oon taas tuijottanut tota samaa ikkunankarmia minuutin eikä siinä näy mitään uutta, mutta enhän minä sinne katsokaan kun ihan sisäänpäin vilkuilen ja aikas kaleidoskoopin kuule olette sinne tehneet. Nyt sitruunamehua silmään ja huone kaksi kertaa ympäri. Ja takaisin. Jeah! Vielä jos saisi puun juuriltaan. Improvisation and railway station never die!

Tämä on sitä itseään jälleen... Korkealentoista Hawkwind-tyyppistä materiaalia.

En nyt halua tietenkään olla tosikko, mutta hiukan huvittaa Lady Escapen oletus hra humalan mahdollisesta vaikutuksesta, heh. Silloin kun pureudutaan itse musiikkiin; sen esteettömään soitantaan ja eläytymiseen, antautumiseen kuin tulitanssiin - käytti kaveri kemikaaleja yms. tai ei, tulos voisi olla sikäli sama. Ja tarkoitan positiivisessa mielessä tietenkin. Yhtä selvä kuin (...minä en) legendaarinen "elämä on laiffia" -heitto, on se että tämä on musiikkia.

Ainoa ehkä hassulla tavalla negatiivinen asia, jonka itse tämän tyypppisistä (hienoista) biiseistä voi sanoa, on se että kun nämä ovat tavallaan osa ikään kuin kollektiivista musiikin tajuntaa, kuin sen alkulähde, niin näitä on toisinaan vaikea arvioida näin erillisinä kipaleina.
Hienoa materiaalia.

Hidastus/jumitusväliosio on oikein hauska tässä. Ja siitä eteenpäin jammailu lähtee etenemään hienosti. Loppu kiihdytystoimii hyvin, mutta vielä olisi voitu mennä siinä pidemmällekin ja kunnon tempoihin asti - sellainen kunnon loppurymistely olisi toiminut.

Lun kitarat ovat hauskan kuuloiset kaiken tuon suhinan seasta ja biisi starttaa aika hauskasti. Kivat soundit vaikka huonot ovatkin. Jotenkin tällaiseen musiikkiin ei tarvitse virheettömiä soundeja tai soitantoa jotta sanoma tulee selväksi. Aluksi tuli mieleen että kaverit ovat olleet jossain määrin päihtyneitä tätä vääntäessään. Tai sen verran abstrakti meno on päällä ;).No ehkä nimi kertoo biisistä jo aika paljon ja bändin nimi asenteesta, mutta tosiaan joo..hyvä meno. :)

Mitä mä osaisin sanoa? POjat yrittävät ja tekevät parhaansa ja kaatuvat huonmoon äänentoistoon. Teidän kantsisi ensiksi hommata kunnon laiteet. Ja joku joka osaa hoitaa niitä. Teissä on selvästi havaittavissa potentiaalia mutta se jää nyt ton teidän heikon äänentoistonne taakse.

Minä hahmotin taas fiiliksen tämä on tajuttoman hyvä. Monterey 67 suoraan happo bileistä kaikkein violeteimmista jameista.

Edellä lienee todettu melkein kaikki oleellinen.
Kyllä on hienoa olla AA-kerhossa !!!