
Kesäkisakappale. Kesät, ihmissuhteet ja elämänkaaret hälvenevät. Joiden tähtihetki on yltiöpäinen nuoruus. Tällä(kin) kappaleella on haettu jotain 90-luvun alun britti-indieta, lähimpänä mielessä Suede. Tempoltaan on omassa tuotannossa suorastaan balladiosastoa.
Niille joille on aiemmat tuotokset tuttuja, niin oppimispäiväkirjatyylisesti (saa antaa vinkkiä tai palautetta):
- kokeilin erotella osia käyttämällä eri asetuksia EQ:lla, kompuralla, reverbilla jne.
- ensimmäinen group/bus (rummut)
- akkarin äänittämistä pitkästä aikaan
Would you like to comment? Create an account or
|
Pleku@tele 06.07.2026 Hienosti toteutettu biisi. Täältä tulee aina jotain hyvää, kiitos siitä! |
|
||
|
J. Hifish 04.07.2026 Sävellys onnistunut. Tuotantokin hyvää tasoa ja miksaus aika hyvin balanssissa ainakin kuulokkeilla kuunneltuna. Tuon efektoidun laulukohdan vaihtaisin tavalliseen kaikuun. Yleensähän syöksytään alaspäin, mutta kyllä tämä biisi nyt oli artistilta eteenpäin sukellus. |
|
||
|
Almost famous 04.07.2026 Minusta tämä oli tosi hyvä. Pohjasta tuli vähän mieleen ysärin lopun. 4 Ruusua, mutta laulu oli kyllä hyvin tunnistettavissa artistin aiempien tuotosten perusteella. Ainoa juttu minkä muuttaisin olisi kertsin "silloin kerran me syöksyttiin kohdan melodian niin ettei laulu menisi noin alas siinä (vaatisi ehkä soinnun vaihdon) ja, sama toosella kierrolla sitten se kertsin loppu alas niinkuin nyt menee. Lisäisi tarttuvuutta kertsiin. Toki sekin on mielipide kysymys haluaako siitä tehdä tarttuvan, mutta se olisi ainoa asia mitä itse muuttaisin ja ehkä joidenkin sanojen rytmityksiä, mutta, se on sitten jo pilkun viilausta. Kisaa ajatellen miinuksena ettei ole ehkä oikein kesäbiisi, mutta en itse osallistunut niin jätän kisapisteytykset muille. |
|
||
|
Marko Hotti 29.06.2026 Mulle tuli mieleen james bond elokuvat, mikä yllätti itsenikin. Ehkä tästä seuraava bond-tunnari? En taida sanoa mitään enempää, tykkäsin ennen kaikkea tasolla jolla ei turhaan analysoida ja eritellä, vaan naatitaan. |
|
||
|
Windywalk 21.06.2026 Tykkään biisistä ja sointukulusta, ja koko kummallisesta kokoonpanosta. Mutta tällä kertaa ei pääse pisteille kisassa. |
|
||
|
Snacke 06.05.2026 Tosi kaunista. Jos olisin bändissäsi niin olisin jankuttanut halustani vetää tähän bowie-henkinen leadlaulu ja stemmat, niin kauan että saan tahtoni läpi. Kiva kyl et britannia siirtyi maailman alistamisesta lauleskeluun. Kyl tämä on kärkikappale, |
|
||
|
ricbay 02.05.2026 Aiempaan tuotantoosi verraten tässä biisissä on selkeämpi rakenne. Syna soundi on kyllä osunut nappiin. Eikä pelkästään soundi. On oikeastaan koko biisin kivijalka. Tykkäsin myös kitaroiden sijoittelusta. Kevyt särö vasemmassa kanavassa ja akkari oikeassa. Loppusoolo osittain lauluan alla on hyvä. Soolo saisi vähän luikerrella enempikin esiin, kun laulu loppuu. Alempia keskiääniä voisi equttaa ainakin laulusta vähän pois. Olisko jotain 200-300 Hz. Pidin kyllä tästäkin biisistä. Hyvin erilainen ja rauhallinen, mitä aikaisemmat. Hienoa työtä. |
|
||
|
Hernia 25.04.2026 Kyllä tässä mielestäni on selkeästi sitä tavoiteltua brittivibaa saatu aikaiseksi. Mieleen kyllä tuli, että joku kotimainen musajournalisti joskus määritteli britti-indien seksittömäksi ja androgyyniseksi, mutta tässähän on moderni mies asialla, ja himokin mainittu. Anyways… :) Indie Cool Britannia aside, jotkut sointuvaihdokset ja/tai melodiakulut etäisesti, sekä suomen kieli ja sun laulutyyli vähän enemmän, tuovat itselleni jonkinasteiset röyhkä-fiilikset, kuten joskus aikaisemminkin sun matsku on tehnyt, ja hyvä viba on sekin myös. Tekstistä tykkäsin taaskin, musan ja lyriikan fiilikset mielestäni täydentävät hyvin toisiaan. Tyylikäs paketti. |
|
||