Lisää demoja, lisää demoja...sinä päivänä, kun aika riittää jonkun muun tuottamiseen, lupaan lisätä huutomerkkejä kuvaukseen ja paljon...

En tiedä miksi, mutta jostain onnekkaasta syystä olen säästynyt alkoholin fyysistä krapulaa aiheuttavalta tekijältä- tai ainakaan koskaan en väsymystä isompia oireita kyseistä aineesta seuraavalle päivälle saa taakaksi kuin hyvin, hyvin, hyvin harvoin.

Huonona piirteenä tulee sitten aivokemiallinen perhana, jonka kylkiäisenä tarjoillaan pelkokankkunen kunnon morkkiksella ja parhaimmillaan kunnon ahdistus, jonka pahimmillaan meuhatessaan vaihtaisi kyllä mielellään perinteiseen päänsärkyyn & oksennukseen. Toisin sanoen kyllähän tuosta aivokemioiden suttaamisesta aina...

Mulla on kotikaupungissani yksi paikka, johon olen aina mennyt, ja näköjään menen jatkossakin sillon, kun hommat menee ison fiiliksen puolelle tunteen lajista riippumatta. Paikka on korkea, sieltä näkee kauas ja siellä saa on rauhassa. Tätä biisiä paremmin en paikkaan jäänyttä fiilistä osaa kuvailla.

Mieheksi kasvaminen on taitolaji ja siihen väistämättä kuuluu (suurimmalla osalla) vastapuoleen rakastuminen. Tähän ilmiöön törmäsin itsekin ja yrittäessäni nuoren miehen palolla tehdä asiat oikein ja kohdella kaikki hyvin samaan aikaan onnistuin kieltämättä näissä alustavissa ihmissuhdeasioissa erinomaisen hyvin ja erinomaisen huonosti saman aikaan.

Biisin kantava teema on kyynisen aikuisen kohtaaminen nuoremman itsensä kanssa.

Hyvä ystäväni täytti 2011 50-vuotta. Mies on ikänsä kerännyt musiikkia juuri progen saralta ja olen aina vaan jaksanut ihmetellä sitä musiikin määrää, mikä hemmon nurkista löytyy. Mies on myös hyvä esimerkki siitä, miten asenne pidetään elossa, eli mikä sen parempi syy on tehdä ihmiselle progressiivinen synttäribiisi.

Kappaleen teema on nimensä mukaisesti vuosi 1961, vuosien vieriminen ja virrassa pysyminen.

Merkkipäivän kunniaksi väsäsin myös biisille videon, joka karuudessaan tehköön edes jonkinlaista kunniaa päivänsankarille:) Video löytyy täältä...

On tiettyjä aikoja, joiden fiiliksiin ei halua palata kirveelläkään- tämä biisi on niille hetkille.

Tästä biisirotlasta ei löydy ainoatakaan kappaletta, jota voisi luokitella demo-tasoa paremamksi otokseksi, ja tämä biisi itsessään allekirjoittaa väittämän. Varsinkin lyriikkapuolella homma paistaa kurjasti verhon läpi paikka paikoin, mutta kun kaverin kanssa istutuista kahden päivän ihmetys- ja äänityshetkistä jäi muuten hyvä fiilis, niin pitihän tämä liittää listaan.

Biisin aihio lähtee King Diamond henkisestä tarinanpoikasesta, jota on lähdetty lähestymään biisillisesti spocks beard hengellä- ota siitä sitten selvää:) Biisin ideasta, bassointrosta,...

Vanheneminen on hanurista ja tuskallisinta siinä lienevät ne hetket, kun joutuu niitä isoja hyvästejä sanomaan niille, jotka vielä hetki sitten olivat siinä lähellä. Tämä on yhdelle niistä hetkistä.

Muutama vuosi sitten sitä huomasi istuvansa ei niin mukavan fiiliksen niskoilla, eli tuli kovin perinteinen turpakeikka naissukukunnan edustalta. Johonkin sitä piti sitten fiilikset purkaa, eli kirjoittaminen ja kovan sarjan ruoskaurheilu oli siinä vaiheessa enemmän kuin paikallaan.

Nyt muutamaa vuotta myöhemmin enemmän kuin tyytyväisenä ukkomiehenä fiilikset ovat aika lailla erilaiset, mutta koska itse totesin jo biisin lyriikoita aikanaa kirjoittaessa, että kyllähän näistä joskus pitää laulu tehdä, niin nyt se on sitten tehty.

Ainoa ongelma biisin rakentelussa...

Noin vuosi ja risat sitten pöytälaatikkoon kirjoitettu ja suttuiseksi demoksi soitettu biisinrääppä, jonka nauhalle laittamiseen vaan löytyi hyvä hetki ja riittävästi virtaa kaiken muun ohella.

Idea pitkälle lähtenyt nimensä mukaisesta jonkun hetken monotonisesta marssitalkoosta ja ajatusten risteilystä- käsittäköön tämänkin kuvauksen sitten itse kukin miten haluaa:)

Tinker oli keskiajalla Englannissa valuraudan kanssa pelaava kiertävä kauppias, joka vaelteli kylästä toiseen ansaiten elantonsa paskaa naamassa. Ja niin kulkee myös biisin tarinan kulku kaverista, joka naama synkkänä pyörii aikansa omassa kurjuudesseen ilman isompaa ajatusta yhtään mistään törmäten johonkin aivan yllättävään vieressämenijään.

Aikansa asiaa kalisteltuaan yhdessä ja yksin nämä kaksi otusta, sitten kuitenkin, löytävät toisensa ja yhteisen sävelen omaan juttuunsa.

Pikkuhiljaa rakentunut ja vihdoin jossain välissä myös nauhoittunut...

Mulla on kaveri Englannissa, jonka kanssa ollaan nauhoja vaihdeltu, biisejä kirjoitettu ja yleensäkin musajuttuja säädetty silloin tällöin.

Jossain vaiheessa tällä kaverilla oli vaihe soittojutuissaan, jolloin tuntui, että hyvin kulkeva, hauska homma latistui ja yhtäkkia soittohommassa vaan ei enää ole mitään mieltä. Tällöin hän kirjoitti alun intron akustiselle, joka jäi pöytälaatikkiin pyörimään ja jonkun aikaa pähkittyään löysi se kaiffarikin taas soittamisen ilon.

Biisin idea kertoo juuri näistä fiiliksistä, kun hyväkin homma on latistua täyteen...

Kitaravetoista ambientmusaa, joka lähti pienestä ideasta ja päätyi lopulta kolmiosaiseksi biisiksi. Ensimmäisen osan tein yövuoron jäljiltä neljän tunnin improvetona, ja jälki oli sen mukaista tajunnanvirtaa:)

Ambiator-projektin väliosa, joka pienen sekavan hetken kautta vie kolmannen osan lopetukseen.

Ambiator-härdellin loppuveto, alias yhdensortin theme-reprise veto, jossa kudotaan kaksi edellistä yhteen ja laitetaan soppaan vielä vähän lisää:)

Ambientprojekti koko möhkäleenä...