Kappale syntyi 1990-luvulla ihan eri tyylillä. Tämä kouhkaava kellarirokkiversio on Vain Elämää 2025 versio siitä. Kaikki nuo pelaajat tuli aikoinaan todistettua livenä 1976-2000---jotain. Ja hiton monta hurmaavaa ihmistä tapasin silloin.

Biisi on tehty 1990-luvulla omalle Äidille.

Tässä myöhemmin kännykällä äänitetyssä pikavedossa yritän lähinnä muistaa, miten se biisi muutes menikään.

1970-luvulla syntyneen elämä ei aina ollut helppoa. Sotien jälkivaikutus oli yhä läsnä.

Mutta Äiti piti aina meidän perhettä yhdessä ja kasassa. Liian harvoin tein asioita, joissa toin esille, miten paljon arvostan ja rakastan Äitiä. Tämä kömpelö biisi oli eräänlainen yritys sanoa edes jotain ääneen Äitille.

Syksy repii puita ja minua.
Olen kuin Aapiskirja ilman sivuja.
Opin tuulessa onttona tavailen.
Lapsuuteni lausekuvia muistellen.

Suojahäkkiin Faradayn mä astelin.
Maailman tunnetilaa piiloon pakenin.
Sydäntäni Rosettaa salaten

enigmoin:

KETÄÄN RAKASTA MÄ ENÄÄ EN!

Sinä sait minun koodini murtumaan.
Tunsin jääni Taasiaksi virtaavan.
Marraskuisena yönä aloin taas rakastaa.

Sinä päivänä löysin mä rakkauden.
Sinä päivänä tunsin mä kosketuksen.
Sinä päivänä tiesin:
Sinä olet se.
MAAILMAN SUURIN IHME. Sinä olet se! MAAILMAN SUURIN IHME.

No...

Ideana oli äänittää biisi yhdellä otolla livenä. Tämä on äänitetty epävireisen pianon kanssa pelkällä kännykällä. Nopean sanoituksen sekä sointuhaun jälkeen.
Lisätty vaan napsu asiaan sopivaa lofia. Vysotski ja avioero mielessä on tämä pikabiisi-idea tehty.

Mä en jaksa enää turista. Turha paska puristaa.
Naftaliiniin mut upottaa saa.

Mä annoin kaiken, mitä on.
Maailmain on toivoton.
Tahdon sinut vain...
unohtaa.

Ja totta kai pitäis rakastaa. Niin saatanasti rakastaa. Koska ilman rakkautta mieli synkkenee.

Mut kun se paska lentää kasvoihin, se palauttaa...