Bändin laulajalla oli jäänyt levy pyörimään ja toitotti jatkuvasti hokemaa "lupaat vaan". Siitä syntyi biisi jossa parisuhteen stereotypiat ovat heittäneet häränpyllyä.
90-luvun alku oli täynnä epävarmuutta. Euroopassa sodittiin ja Suomessa pyristeltiin laman ja pankkikriisin kourissa. Siinä oli monilla ihmissuhteetkin koetuksella.
Joskus teini-ikäisenä naapuritalossa asui samanikäinen kundi jonka äiti piti sitä niin lujassa otteessa, että ulkonakin täytyi pysytellä ikkunan takaa valvovien silmien alla. Mietin mihin moinen tyrannia johtaa ja tein aiheesta biisin.
Joskus on ollut vaikea ymmärtää miksei elämä sittenkin voisi olla yhtä juhlaa ja ruusuilla tanssimista. Jokainen on joka tapauksessa oman onnensa seppä, joten miksi ei myös eläisi sen mukaan.